Heippati jälleen.

 

Hiljalleen alkaa kirjoitukset pakkautua, ei fyysisesti eikä henkisestikään jaksa enää jokaisena päivänä naputella mitään.

 

Täällä kaikki on hyvin. Kelit on ollut melko surkeat tällä viikolla. Joka päivä on ollut kamalan tuulista ja sisällä ilma on tosi nihkeä, vaikkei ole edes kamalan lämmin. Öisin huoneeseen meinaa paleltua. Käytävän varrella muutamasta huoneesta on ikkunat rikki eikä pysy kiinni ja kun huoneen ikkunat vetää, niin läpiveto saa todella kylmän ilman huoneeseen. Edelleenkin nukun Katriinan huoneen lattialla *nauraa* Omakin huone on, mutta kahdestaan on paljon turvallisempi olo.

 

Harjoittelu lasten osastolla on ollut mielenkiintoista. Oikeastaan vasta tänään paikalliset hoitajat ymmärsivät, että me olemme harjoittelussa, emmekä vaan hengailemassa ja oppimassa heidän tapaansa hoitaa. Ilmeisesti he olivat kuvitelleet, että olemme suomessa hoitaneet lapsia ja näin ollen opastus jäi tosi vähälle ja laahustimme vain perässä. Tästä syystä he eivät ymmärtäneet miksi kysymme neuvoa ja opastusta jokaiseen asiaan.

Osastoilla on todella mukavaa henkilökuntaa, mutta ikäväksi on joutunut huomaamaan, että joitakin me todella ärsytämme pelkällä olemassa olollamme, ei siis mitään henkilökohtaista. Suurin osa työntekijöistä on sairaanhoitajaopiskelijoita, vain harva on jo valmis sairaanhoitaja, enkä ole kovin vakuuttunut siitä, että kaikki opiskelijoista edes tietäisivät miksi mitäkin tekevät. He kyllä neuvovat miten mitäkin tehdään, mutta hieman on toistaiseksi epäselvää miksi tehdään ja mitä sitten tehdään jos toivottua tulosta hoidosta ei saada.

 

En ehkä ole vielä oppinut täysin ajattelemaan, että lapset täällä saavat niin hyvää hoitoa kun näillä resursseilla on mahdollista saada ja välillä tuntuu kamalan julmalta kun ei voi auttaa enempää. Torstaina etenkin oli rankka päivä henkisesti ainakin itselleni, kun pieni 4-vuotias poika nukkui pois ja laitoimme hänet yhdessä muiden hoitajien kanssa pieneen ruumispussiin. Tavallaan olo oli myös helpottunut, kun tiesi miten suuret kivut pojalla oli. En vaan jotenkin ollut valmistautunut siihen, että kuolemaa pitäisi pystyä katsomaan heti silmiin kun tänne tulee.

 

Lapset osastolla on niin suloisia ja positiivisia siihen nähden, miten sairaita he ovat. Osasto on jaettu kolmeen osaan ja ollaan vuoropäivinä aina eri osissa ja päästään hoitamaan vähän eri-ikäisiä ja eri sairauksia sairastavia lapsia. Meidät pidetään eri osissa osastoa koska täällä jostain syystä ei haluta, että kaverukset ovat yhdessä. Tavallaan ihan ymmärrettävääkin. Viimeiset kaksi päivää oon oikeestaan ollut vain alle vuoden ikäisten kanssa ja yhdestä vauvasta sain oikein hyvän ystävän. Vauvan äitikin sanoi, että vauva on myös minun vauva *nauraa* Omaisetkin suhtautuvat meihin aika vaihtelevasti, mutta ainakin itse oon kokenut saavani omaisilta paljon enemmän hyvää kuin huonoa vastaanottoa. Tänään kahden lapsen äidit nauroi mulle, kun paikalliset hoitajat koittivat opettaa mua puhumaan zulua J Osaan nyt kysyä zuluksi mitä kuuluu, kertoa kuka olen ja kiittää. Hyvä alku J

 

Jotain positiivistakin. Saimme siis tiistaina lämpimän veden myös meidän kerrokseen ja tänään meidän pitäisi saada jääkaappikin käyttöömme. Hiljalleen alkaakin jo tulla mansikkahillolla päällystetty vaalea leipä ja kuppinuudelit ulos korvista *nauraa* Nyt sitten pystytään ostamaan sellaisiakin elintarvikkeita mitä pitää säilyttää kylmässä. Vielä kun pesukoneen saisi, mutta se jää haaveeksi. Pesemme pyykit siis käsin. Tänään keitin 5 kannullista kuumaa vettä veden keittimellä, että saan työvaatteet kunnolla puhtaaksi tulikuumassa vedessä ja edes osa bakteereista kuolisi.

 

Huomenna on meidän viimeinen harjoittelupäivä tällä viikolla. Sunnuntain pidämme vapaata ja lepäämme. Jos on hyvä keli, niin mennään Ushakaan ottamaan aurinkoa. Mikäli kelit eivät suosi, niin mennään katsomaan, josko tuossa kulman takana oleva nettikahvila olisi sellainen missä päästäisiin tulostamaan koulujuttuja ja aloittelemaan koulutehtäviä.

 

Ikävä on kotiin, mutta ei sellainen ikävä, että tahtoisin täältä vielä pois. Paljon on nähtävää ja koettavaa jäljellä. Tuntuu vain välillä siltä, että ei tarvitse kuin mainita jonkun suomessa olevan rakkaan ihmisen nimi, niin kyynel tulee silmään. Rakkauttahan se vain on J

 

NGIYAKUKHUMBULA <3

 

Lööv Löööv Lööööv, Kirsi

 

P.S. Tytöt oli just suihkussa ja käytävästä kuuluu hyvin tyytymättömiä sanoja ja lauseita, meille ei siis ilmeisesti enää tule lämmintä vettä, mahtavatkohan säästää viikonloppuisin *nauraa* Lähdenpä tästä päivän päätteeksi vielä kylmään suihkuun. Pitäisikö nyt itkeä ja vinkua niin kuin Big Brotherin Tuija *nauraa* Tätä se on täällä….