AAaaaaargghhhHHH!!! (Päällimmäinen tunnetila muutamalta päivältä)Tänään se tuli vasten kasvoja mitä on olla ulkomaalainen, vieras, ei toivottu maahan ja peloissaan tuosta kaikesta. Sunnuntaina meidän kerrokseen muutti uutta porukkaa, vain muutama ihminen. Aiemmin meillä ei oo ollut mitään ongelmaa paikallisten kanssa, jos nyt ei huomioida sitä, että joku liimas purukumin meidän kerrosnappiin hississä, mikä on selvästi henkilökohtaista koska silloin täällä ei asunut muita kuin me. Juteltiin sunnuntai-iltana muutama sananen uusien naapureiden kanssa ja vaikuttivat ihan kivalta porukalta. Vanhempi rouva sanoi, että häntä voi kutsua mamaksi =) Katriina oli törmännyt heihin maanantaina iltapäivällä käytävällä ja he olivat kysyneet missä meidän jääkaappi on, tuskin muuhun tarkoitukseen kuin omaan käyttöönsä. Käytiin sit juttelemassa heidän kanssa, että jos haluavat lainata jääkaappia mikä meillä on lainassa muilta asukkailta, niin tulevat ilmoittamaan meille, että tiedetään tehdä tilaa ja tiedetään kenen kaikkien ruokia siellä on. Jotain ilmeisesti meni taas kommunikoinnissa pieleen koska heidän maitonsa ilmestyi sinne vielä illan aikana ilman mitään ilmoitusta. Fine, mikäs yhdessä maitotölkissä jos sinne ei koko kommuunin eväät ilmesty.

 

Illalla oltiin vaan puol tuntia poissa käytäviltä ja kun mentiin meidän tea loundgeen, niin repesin nauruun, luulin tyttöjen keksineen jonkun kivan käytännön pilan, mikä sitten osoittautuikin jonkun tavaksi näyttää fiilikset meitä kohtaan. Meidän teehuone oli käännetty totaalisen ympäri. Tuolit pitkin poikin, pehmusteet ja pöytäliinat heitelty minne sattuu, pöydät ei ollut paikoillaan ja kukat oli lattialla. Hauskinta on se, että nuo naiset on aikuisia, toinen yli 30 ja toinen ainakin 50. Miten kukaan aikuinen voi olla noin lapsellinen??? Kuvitelkaa nyt oma äitinne hiippailemassa jonkun huoneeseen ja siirtelemään tavaroita hiiren hiljaa pitkin ja poikin ettei kukaan huomaa *nauraa* en pysty käsittämään! Tiistaiaamuna kun herättiin, niin huomattiin meidän käsipyyhkeen kadonneen ja mun vessapaperi oli myös vaihtanut omistajaa. Muutama minuutti myöhemmin pyyhe ilmestyi mustana lavuaariin… Joku sitten pesi sillä lattiat tai uitti siinä itsessään. Mikäs siinä!

 

Kaikki alko tuntumaan melko henkilökohtaiselta ja muutenkin kun on niin turvaton olo, niin haluttiin kertoa jollekin tapahtuneista. Mentiin tapaamaan sisteriä mikä hoitaa asumiseen liittyvät asiat täällä. Hän itse on sanonut meille, että ihmiset täällä on rasisteja, vaikkeivät sitä näyttäisikään millään tapaa. Juteltiin pitkään hänen kanssaan eikä hän nähnyt mitään syytä olla huolissaan. Kun erehdyin sanomaan, että pelottaa, jos tämä tapahtuu vain siksi, että me ollaan täällä ulkomaalaisia ja valkoisia, niin siitähän se riemu sitten syntyikin. Nyt minä sitten olenkin rasisti *nauraa* miten se pystyi nyt noin päin kääntymään? Aina ei jaksa ymmärtää, mutta selväksi tuli, ettei täällä saa kokea olevansa ei toivottu eikä oloa saa tuntea turvattomaksi. Hassua kuitenkin, että kaikki muut varoittelee yhtenään siitä miten vaarallista täällä on ja siitä miten huoneisiin on murtauduttu.

 

Löydettiin kuitenkin ratkaisu meidän turvattomuudentunteen lyömiseen. Muutettiin kaikki yhteiseen asuntoon. Ennen meillä tosiaan oli pienet huoneet jokaisella, nyt meillä on samassa kerroksessa kaksio, jossa on iso olohuone, keittiö, makuuhuone ja oma kylpyhuone. Mun sänky lepää olohuoneessa koska tykkään usein valvoa pidempään ja katsella leffaa ennen unen tulemista. Tytöt laittoi kaks sänkyä makkariin vierekkäin ja jakaa sen.

 

Jotain hyvääkin =) Oltiin ma ja ti hemodialyysiosastolla harjoittelussa, mikä muuten oli melko mielenkiintoinen paikka ja opinkin aika paljon kaikkea uutta nippelitietoa munuaisten vajaatoiminnasta tai korvaamisesta keinomunuaisella. Osastolla oli myös yksi tosi kiva värillinen tyttö. Tiistai-iltana kun oltiin muuttamassa, niin hän tuli tarjoamaan apuaan ja kun palas myöhemmin takaisin, niin hän toikin meille oman telkkarinsa ja radionsa *iso hymy* Ilkeiden ihmisten lisäksi täällä on siis aivan ihania ihmisiä. Onhan se totta, että suomessakin on ilkeitä ihmisiä, eikä se ole edes mitenkään harvinaista, mutta täällä se tuntuu niin pahalta, kun joutuu jonkun kiusan kohteeksi koska olo on muutenkin niin turvaton ja ollaan niin kaukana kotoa =(

 

Mietittiin miten voidaan kiittää sitä tyttöä ja päätettiin järjestää bileet perjantaille. Tänään käytiin yhden lääkärin kyydillä vähän isommassa sparissa ja osteltiin kaikkea kivaa ja hyvää huomista varten. Voitteko kuvitella, että sellainen ihan mieletön suklaakermavaahtokakku maksaa alle 4€, ei ole enää ollenkaan epäselvää miksi täällä lihoo, tunnistan ongelman *nauraa* Huomenna siis pidetään pippalot meidän asunnolla ja syöpötellään herkkuja oikein kunnolla. Mahtaa olla lauantaiaamuna rattoisa herätys safarille =D

 

Niin joo, ollaan oltu keskiviikko ja puolet torstaista harjoittelussa vastasyntyneiden teholla. Mielettömän pieniä vauvoja ja henkilökuntakin oli mukavaa. Päästiin hoitamaan montaa montaa pientä minimaali-ihmistä ja kun osastolle tuli vauva jonka äiti oli päättänyt, ettei haluakaan lasta, niin ajateltiin, että senhän voisi tuoda suomeen. Kerroin sille, että Mikko varmaan ilahtuu tuliaisesta. Niin suloinen pieni prinsessa jonka kanssa tänään leikin kylpyleikkejä lavuaarissa ja vaihdoin vaatteetkin vain 3 kertaa. Ensin kylvyn jälkeen, toisen kerran koska se pieni oksensi kuin aikuinen mies vaatteilleen ja kolmannen kerran kun sen vaippa ei pitänytkään ihan niin paljoa nestettä sisällään kuin olisi pitänyt. Selvästi se vaan halus viettää aikaa mun kanssa ja tuo oli sen keino =) Lauleskelin sille myös maan korvessa kulkevi lapsosen tietä… Mahtoi olla vauva hämillään siitä miten joku voi pahoinpidellä niin kauniin kappaleen laulamalle sen niin pahasti nuotin vierestä, väärällä kielellä ja puoliksi omilla sanoilla *nauraa* Mutta pää pointti oli nyt se, että lapsukaiset oli ihania, todellakin!

 

Tänään sitten mentiin puolilta päivin synnytysosastolle. Siellä oli 21-vuotias ensisynnyttäjä jo lepäilemässä lakanoilla, odottaen H-hetkeä. H-hetki se oli meillekin hämmästyksen puolesta, kun hoitaja kertoi äidin saaneen TÄNÄÄN tietää, että on raskaana. Koska täällä ei aina voi luottaa siihen mitä kuulee, edes henkilökunnan kohdalla, niin ajattelin varmistaa asian äidiltä. Totta se oli! Hän kertoi ihmetelleensä mihin menkat yhtäkkiä katosi ja mikä mahassa myllää ja turvottaa kovasti, mutta kerran tehty raskaustesti näytti negatiivista. Myöhemmin hän kertoi käyneensä lääkärilläkin, mutta lääkäri ei ollut kuullut vatsassa stetoskoopilla mitään, niin neuvoi olemaan huoletta *nauraa* Eihän siinä huolta tosiaan ole jos aamulla herää vatsakipuun, hakeutuu lekurille ja iltapäivällä synnyttää =D Jestas sentään, mutta kai sitä voi asioita kieltää itseltään, kuten esimerkiksi sen, että on raskaana…

 

Sitten siihen once in a lifetime- kokemukseen =D Kun se äiti oli siinä sängyllä odottelemassa H-hetkeään, niin kätilön piti sitten tietenkin kokeilla, että onko kohtu paljonkin auki ja tuntuuko se kultarakkaan pää jo siellä asemissaan. Hoitaja ensin näytti meille näppärästi kuinka se tehdään ja kysyi haluammeko me mahdollisesti kokeilla sitä. Täytyy kyllä sanoa, että itse saattaisin jo heittää kohti jollain esineellä jos joku edes ehdottaisi mun ensimmäisessä synnytyksessä, että kolme opiskelijaakin haluaisi kokeilla miten homma hoidetaan, mutta tämä äiti oli ystävällinen ja niinpä me kolme sitten jonossa käytiin kokeilemassa tuntuuko lapsen pää kohdun suulla ja siellähän se tuntui. =D  Tuskin tulee ihan heti kokeiltua uudestaan, mutta voinpahan sanoa tehneeni sen :D Jos jollain muka on joku parempi kokemus ulkomaanmatkaltaan, niin voi koittaa pistää paremmaksi =D Ei vaan, ei saa tehdä vitsiä vakavasta aiheesta, mutta olihan se melko koomista kun ensin yksi, sitten toinen, kolmas ja vielä neljäskin kiskoo kumihanskat käteensä ja marssii jonossa äidin yksityisalueelle. Kaikkein tyhmimmältä tuntui, ettei hoitaja edes kysynyt äidiltä onko tämä hänelle ok, joten se olisi varmasti jäänyt kysymättä jos me ei sitä oltaisi kysytty. Tosin eipä täällä muutenkaan kysytä potilailta saako opiskelijat olla läsnä toimenpiteissä. Lopulta oltiin kaikki kovin onnellisia kun pieni tyttövauva pullahti maailmaan ja tuore äiti sekä isi ihaili uutta perheenjäsentään josta vielä aamulla ei ollut aavistustakaan.

 

Nyt kello alkaa taas olla aika paljon, kuten yleensäkin silloin kun löydän aikaa näihin kirjoituksiin. Pakkaan koneen laukkuun ja alan unosille. Ehkäpä saan unikaveriksi yhden tai kaksi vihaista torakkaa joiden sormen mittaisen lajitoverin tänään teurastin meidän keittiöön, kun se lenteli pitkin asuntoa. En muuten tiennyt, että torakat osaa lentää. Eikä mun enää tartte murehtia sitä korvakorun lukkoa mikä meni korvaan, sillä se torakka tuntuu korvan sisällä varmasti paljon miellyttävämmältä, kun se sinne yöllä kömpii lämpimään =D

 

Unikuvia, Lööööv, Kirsi <3