Kuten jo aiemmin oon sanonut, niin täällä pienet asiat saa suuren merkityksen ja rakkaista ihmisistä kotona tulee vieläkin rakkaampia kun heitä täällä päivittäin ajattelee, odottaa, että pääsee taas halaamaan samalla kun toivoo, että siellä kotona kaikki on hyvin. Lueskelin runoja netistä ja löysin tällaisen kirjoituksen jonka on joku mies kirjoittanut menetettyään vaimonsa lentokoneonnettomuudessa. Halusin laittaa tän blogiini, koska se on sanomaltaan niiiiin kaunis ja tärkeä.

 

”Jos tietäisin, että tämä olisi viimeinen kerta, kun katsoisin sinua nukkuessasi, halaisin sinua lujemmin ja pyytäisin Herraa suojelemaan sinua.


 

Jos tietäisin, että tämä olisi viimeinen kerta, kun näkisin sinun kävelevän ulos ovesta, halaisin ja suutelisin sinua. Kutsuisin sinut takaisin, että voisin halata ja suudella sinua vielä yhden kerran.

 

Jos tietäisin, että tämä olisi viimeinen kerta, kun kuulisin äänesi rukouksessa.

Tallentaisin jokaisen eleen, jokaisen katseen, jokaisen hymyn, joka ainoan sanasi,

niin että voisin kuunnella niitä myöhemmin päivä toisensa jälkeen.

 

Jos tietäisin, että tämä olisi viimeinen kerta,

käyttäisin muutaman ylimääräisen minuutin sanoakseni sinulle ”Rakastan sinua” sen sijaan että olettaisin sinun jo tietävän sen.


Jos tietäisin, että tämä olisi viimeinen kerta, viimeinen hetkemme, olisin rinnallasi, viettäisin päivän kanssasi sen sijaan että ajattelisin:

”No, muita tilaisuuksia tulee varmasti, joten voin antaa tämän päivän mennä ohi.”

Tietenkin tulee päivä korjata asioita ja meillä on toinen mahdollisuus toimia oikein.

Voi, tietenkin tulee uusi päivä, jolloin voimme sanoa: ”Rakastan sinua.”

Ja tietenkin tulee uusi tilaisuus sanoa toisillemme: ”Voinko auttaa jotenkin?”


Mutta entä jos sitä ei tule?

Huomista ei ole luvattu kenellekään, ei nuorelle eikä vanhalle.

Tänään saattaa olla viimeinen tilaisuutesi pitää tiukasti kädestä häntä, jota rakastat, ja osoittaa kaikki, mitä tunnet.


Jos odotat huomista, miksi et tekisi sitä tänään?


Jos huomista ei koskaan tule, kadut varmasti lopun elämääsi,

ettet käyttänyt vähän ylimääräistä aikaa hymyyn, keskusteluun, halaukseen, suukkoon, koska olit liian kiireinen antaaksesi tuolle ihmiselle sen, mistä tuli heidän viimeinen toiveensa.


Halaa siis lujasti tänään häntä, jota rakastat, ystäviäsi, perhettäsi,

ja kuiskaa heidän korvaansa, kuinka paljon rakastat heitä ja haluat pitää heidät lähelläsi.

Jos huomista ei koskaan tule, elä niin, ettei sinun ei tarvitse katua tätä päivää.

Eilinen on historiaa, huominen on yllätys ja tämä päivä on lahja!”

 

Älkääkä ymmärtäkö nyt niin, että tämä liittyisi nyt johonkin pahaan oloon täällä tai erityiseen tunnetaan, kun tämän tänne laitoin. Täällä vain on aikaa ajatella niin monia asioita ja huomata kuinka kaipaa rakkaitaan. Kun katsoo osastoilla potilaita ja huomaa heidän nukkuvan ikään katsomatta pois, niin silloin toivoo, että joku olisi ollut heitä pitämässä kädestä ja sanomassa, että ei ole mitään pelättävää.

 

-Kirsi